maanantai 13. huhtikuuta 2015

Mitä nyt kuuluu?

Kevät on jo pitkällä! Facebookin seuraajat ovat varmasti huomanneet, että Kahvakuulavaliokunta nimitti viikko sitten ensimmäisen erän EM-kisoihin lähtevää maajoukkuetta. Joukkuetta täydennetään ensimmäisen Suomen Cupin osakilpailun ja veteraanien SM-kisojen jälkeen. Jani sai osallistumis oikeuden niin LC:een kuin Biathloniinkin, mutta nostaa pelkän LC:n

Matkavalmisteluja ei vielä voi tehdä, kun aikatauluja ei tiedetä ( kisojen pitäisi olla 10-15.7 Bulgarian Varnassa) Rokotukset on tilattu ja suunnittelu on käynnissä!

Kevääseen mahtuu kahdet salikisat sekä Helsingissä Suomen Cupin 1. Osakilpailu jonka järjestää kahvakuulaseura Lift me up.

Treenit on olleet kovia, mutta nyt seassa on ollut myös lepopäiviä.

Viikko sitten pidimme 3h mittaisen kahvakuulaurheilu esittelyn Sponsorimme kirjakauppa INFOn Haapajärven liikkeellä
ja tulemme lajia esittelemään myös Nivalan liikkeessä. Kauppias Tiina Pietikäinen-Liuska on liikkeensä kirjavalikoimassa huomioinut lajiin liittyvät uutuuskirjat! Hyllystä löytyy Ari Kaikkosen & Tuomo Kilpeläisen uusi kahvakuulakirja sekä Kukka Laakson Nouse ylös-kirja joka puolestaan hyväntahtoisesti patistaa seuraamaan omaa ajankäyttöä!

-MarjoN