sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kisapäivä katsojan silmin

21.3.2015 kisattiin biathlonin SM-kisat Kokkolassa, vuosi sitten Laukaassa toimin aputuomarina kun halusin oppia lajia ja saada kokemusta, tänävuonna olisin voinut olla jo ykköstuomarikin (Oulun LC:n SM:ssä tuomaroin) mutta halusin saada kisoihin myös kokemuksen olla vain "turistina".

Asumme melko kaukana kaikista seuroista, joten oli mukavaa istua rupattelemassa muiden kisaihmisten kanssa. Lähes joka seurasta tuli vähintään yhtä ihmistä jututettua :) Sosiaalisuutta tähän lajiin pitäisi saada lisää! Ei aina vain kisaamista, vaan yhteishenkeä-sillä se tekemisen meiniki nousisi! Hetki käytiin istahtamassa myös Seurahuoneella syöminkien merkeissä, vedet silmissä sai nauraa ja ruoka oli herkullista. Kotona oltiin vähän yli kahdeksan illalla eli vain ~12h reissu!

Turistina olo oli mukavaa, koska hyppysissä oli hieno kamera (Jedulta yhteistyössä lainassa) ja räpsinkin hyyyyyvin suuren saldon kuvia, olen jakanut kuvia facebookissa mutta voin lähettää myös sähköpostilla jos joku itsestään/seurasta haluaa omaan käyttöön kuvia. Hyvä kuvaaja en ole, siskon mukaan toivoton opetettava, mutta liipaisin sormi minulla on herkässä :D

Janin kisaamista ajatellen minun homma oli yrittää ohjata suorituksia pakettina pysymään kasassa. Työntö ei lähtenyt sujumaan niinkuin etukäteen oli suunniteltu, joten minulla oli ennakkoon tiedossa ns. rajapyykkejä joita kohti piti yrittää kannustaa, tulokseksi tuli 107, joka on alle 95kg sarjan SE tulos (ei huono!) mutta sen verran kuitenkin että parantamisen varaa on, koska tiedetään että rahkeet parempana päivänä riittää.. Tempaus sitten oli oma juttunsa, se tiedettiin ennakkoon olevan Janin akilleen kantapää, mutta siinäkin sinnitteli sinne, mikä oli alkuperäinen vähimmäistavoite, joten minä olen tyytyväinen vaikka tiedän ettei Jani ole.

Juur kisojen aattoiltana haimme Nimimerkistä painossa olleet kisavaatteet, t-paita+shortsit
Vaatteista löytyvät seuraavat painatukset:
Haapajärven vuokratalot, Haapajärven kaupunki, Laaksojen ilmastointityö, Haapajärven Karateseura, Hotelli Kulkuri, Kirjakauppa INFO sekä seuramme lyhenne HKS


Team Nurmenniemi



Jani Nurmenniemi, Työnnön -95kg Suomen ennätys 107!


Jani Nurmenniemi
Markku Torvinen KEV hopeaa, Jani Nurmenniemi HKS kultaa, Matti Lappalainen Kiuru
Ronja Jämsen

Kalle Pyykkönen
Sari Värri


Marko Suomi, Suomen kahvakuulaurheilun kiistämätön pioneeri!
Sanna-Maija Loikkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti