perjantai 18. maaliskuuta 2016

Toipuminen !

Pikku hiljaa aletaan päästä siihen tilaan missä oltiin ennen keuhkokuumetta. Yllättävän kauan siihen on mennyt ja tottakai harmittaa, että tavallaan mennyt siis kaksi kuukautta hukkaan harjoittelua. Nyt ollaan samassa kunnossa mitä kaksi kuukautta sitten. Sille nyt ei vain voi mitään enää.
Ohessa video tämän päivän harjoituksesta, jossa saan tehtyä 4 minuuttia lc32 tuloksella 36. Vähän vielä hapuilua sekä hätäilyä tekniikassa, mutta kyllä se kuntoon saadaan. Siitä huolimatta tulos on hyvä ja tästä on hyvä jatkaa.


LC32 4 min 36 reps !

Kaksi viikkoa siis kansallisiin kisoihin, jossa pitää saada 45 toistoa eli ihan saavutettavissa oleva raja.
Muutenkin olo on ollut tällä viikolla energisempi, joten hyvään suuntaan mennään.
Sählyssä jaksoin tällä viikolla haastaa sellaisia, joille olin koko vuoden hävinnyt niin motivaatio kasvaa kohisten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti