sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Team Nurmenniemi kävi visiitillä isolla kirkolla

Suomen Cuppia ja kaikkea muuta reissulta

Meillä ei Janin kanssa ole pahemmin tapana reissailla, kesämökillä kuluu vapaa-aika maaliskuusta-lokakuulle hyvin, joten jos kauemmas lähdetään on sille oltava hyvä syy. Viime vuonna Suomen Cupin ensimmäisen osakilpailun aikaan Jani sairasti ja silloin Helsingin reissu jäi tekemättä. Perjantaina kun matkaan lähdettiin, huomasimmekin, että Jyväskylästä Lahteen päin emme koskaan ole edes yhdessä matkustaneet, kun yleensä reissut ovat sattuneet Turun ja Tampereen suuntaan.

Ensimmäinen etappi oli Hyvinkää ja Mallun Tallit. Henni ja Marjut Sihvonen ystävällisesti otti matkaajat luo yökseen ja näin reissu ei käynyt liian raskaaksi. Matkaa Haapajärveltä Helsinkiin on n. 450km. Marjut ja Jani ovat serkuksia joten pitkästä pitkästä aikaa tuli nähtyä sukulaisia. Naiskaksikolla on hoteissaan yli 20 hevosta ja pyörittävät ratsutallia. Melkoinen kuhina kävi pihassa kun nuorempia ja vanhempia tallityttöjä meni joka suuntaan kottikärryjen ja hevosten kanssa. Jos siis asut niillä kulmilla niin mene ihmeessä käymään!



Kuva lainattu tallin Facebook sivuilta https://www.facebook.com/pages/Mallun-tallit/386235248064214?fref=ts

Hennin viimeiset harjoitukset ennen Kouluratsastuskisoja
Reissun päätarkoitus oli kuitenkin kahvakuulaurheilun Suomen Cupin ensimmäiseen osakilpailuun meno, joten lauantai aamuna ajelimme Hyvinkäältä Helsinkiin. Marjuttia huvitti meidän "maalaisuus" kun meille pitsan kotiinkuljetus oli ihan outo juttu :D Näillä leveyspiireillä jossa me majailemme, ei mokomaa palvelua ole saatavilla mailla eikä halmeilla. Mallun Tallien pihasta lähtiessä meitä taas kohtasi toisenlainen kummastuksen aihe kun ammattiopisto Hyrian lähettyville oli kokoontunut satoja ihmisiä katsomaan kun lehmät päästetiin ensimmäisen kerran kesälaitumille :D Täällä on ennemmän kuin arkipäivästä se, että kantturat ilottelee pitkän ja pimeän talven jäljiltä eikä paikan päälle todellakaan vaivautuisi ketään :D


Yhteiskuva, kuva: Tuomo Tenhunen

Paikan päälle Helsingin Optimal Performance centterille oli kerääntynyt suuri joukko kuulakansaa niin kisaamaan, kuin kannustamaankin. Kuvassa ei ole kaikki nostajat valitettavasti, koska osa oli puntarilla käynyt jo edellisenä iltana ja saapui paikan päälle vasta lähempänä omaa nostovuoroon. Kuvassa niin kisaajat kuin tuomaritkin.


Päätuomari Teemu Jokala. Kuva: Tuomo Tenhunen
Kisojen päätuomarina toimi Teemu Jokela vankalla kokemuksella. Tuomari linja oli hyvä ja tuomareita oli ilmoittautunut paljon. Itselläni oli päivän aikaan 4 tuomarivuoroa ja määrä tuntui jopa vähäiseltä. Oli ilo tuomaroida hyviä nostajia ja hienoa oli olla myös laskemassa Marko Pääkkösen uutta 32kg tempauksen suomen ennätystä. Onnea Markolle!

Jerk 24kg Kuva: Tuomo Tenhunen
Kisafiiliksistä Jani osaisi ehkä itse kertoa paremmin, mutta kerron nyt omat näkemykseni :D
Jani omasta mielestään ei ollut hyvässä tikissä biathlonin suhteen kun pientä flunssaa on ollut ilmoilla, ilman maajoukkueen tapaamista koko reissuun ei välttämättä olisi ehkä lähdettykkään. Pidin useaan otteeseen melko paasaamisenkin asenteen korjaamisesta, jos valmiiksi on luovutusfiilis niin itsestä ei millään voi saada irti kaikkea. Tunnen mieheni jo niin hyvin, että naaman asennosta osaan tietää jos suusta on tulossa jotain mitä en edes halua kuulla.. Tsemppamisella kisaan kuitenkin lähdettiin ja kurkun karhistelusta ja limaisuudesta huolimatta työnnön tulos oli huikeat 110! Tulos on uusi suomen ennätys ja muutamalla toistolla siis parani SM-kisoista ja aikaa taisi jäädä käyttämättä n. 1½minuuttia. Jos Jani kerrankin pääsisi terveenä biathlon-lavalle olisi tulos varmasti vielä tuotakin suurempi. Seuraava biathlon on vasta 10.10 Lahden Suomen Cupin 3. osakilpailussa.

Tempaus on se ikuinen murheenkryyni, Janillekin.. tulos jäi vaatimattomaksi 114, mutta se ei haitannut koska työnnön tulos oli kuitenkin huikea. Vasemman käden tekniikka ei ole kaunista katsottavaa ja sitä lähdetään todenteolla reenaamaan. LC:n ja tempauksen yhdistäminen on vain haastavaa. Liftareiden Henkka oli kuvannut tempauserän sivusta päin ja nyt sitä videota pitää sitten katsella jotta ratkaisuja alkaisi ongelmaan löytyä. Summasummarum: Hienosti meni!


Kuva Tuomo Tenhunen

Aina ei todellakaan ole helppoa. Kuva: Tuomo Tenhunen

Työnnön loppuhetket oli raskaita, mutta ei sen aina hyvältä kuulukkaan tuntua!

Biathlon 24kg 1. Jani Nurmenniemi 2. Antti Kilpeläinen. Kuva: Tuomo Tenhunen

Osa Suomen Varnaan EM-kisoihin lähtevää maajoukkuetta. Kuva: Tuomo Tenhunen
Jani odotti reissulta maajoukkueen tapaamista! Noin tunnin mittaisessa jutteluhetkessä kilpailijat saivat Suomen maajoukkueen edustusvaatteet, lyhyitä priiffauksia siitä kuinka lähiaikoina toimitaan. Nyt pitää alkaa murehtia lennot, joiden järjestäminen Varnaan ei ole ihan yksinkertaista. Lomamatkoja olisi pilvin pimein tarjolla, mutta se tarkoittaisi viikon reissua ja kun Jani on lähdössä yksin liikenteeseen ei loma aurinkorannoilla sinänsä kiinnosta..



Maajoukkuetapaamisen aikaan otin itseäni niskasta kiinni ja valjastin puhelimen navigaattorin ohjaamaan minut Lintsille :D Käppäilin sinne hakemaan lapsille matkamuiston Helsingin reissusta!


Palkinnoksi sarjansa voittaja sai urheilujuomajauheita! Niitä kuluu ja Jani oli niistä hyvin tyytyväinen. (Ei sillä, kyllä minäkin ennenmmin noita purkkeja katselen hetken treenihyllyssä, kuin pesen pölyyntyviä pokaaleja!)

Seuraavat kisat Janilla on vasta Varnan EM:t joten pieni kisatauko on nyt kyllä jo ihan paikallaan!

-Marjo-

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Hetki ennen Helsinkiä

Hieman yli viikko ja Helsinki kutsuu.
Voin myöntää, että me jos ketkä ollaan maalaisia ja reissu jännittää ihan vain jo kaupungin vuoksi. Haapajärvi-cityssä ei pahemmin ruuhkia synny, jos toissa kesän herättäjäjuhlia ei huomoida. Reittisuunnitelmana olisi perjantaina ajella Hyvinkäälle, jossa yövymme Janin sukulaisen luona. Aamulla sitten auton keula kohti suurta cityä.

Jani on reenannut kyllä paljon, biathlonin ja LC:n yhteen sovittaminen on ollut haastavaa kun tempaus ja LC ei meinaa kulkea sulassa sovussa rinnakkain. Pääpaino harjoittelussa on ollut vahvasti LC:n puolella, biathlon on sitten päivän kunnon mukaista.

Itse en jaksa edes ajatella säännöllistä ja säntillistä treeniä, olkapään repeämisestä on yli puoli vuotta, takana n. 70 hoitokertaa fysioterapiassa, ja hidas ja äärimmäisen tylsä harjoittelu vain jatkuu ja jatkuu... Kuminauha, jumppakeppi, shockwave ja hierontapöytä ovat käyneet tuskastuttavan tutuiksi. Jos olkapään repeämä olisi ollut "kunnollinen" olisi paranen vauhdissa paljon paremmin, mutta pienet repeämät ei aiheuttaneet leikkaustarvetta, joten mennään "luontokorjaa" tyylillä. Oman olkapään toimintamekanismit ovat tulleet tutuiksi ja käsi on edelleen niin jäykkä, ettei sillä vielä aikoihin tehdä mitään. Tämän projektin aikaan minulle on kuitenkin selkeytynyt se mitä halua ja miten jatkan.

En usko että minua nähdään kisalavoilla enää, minulla ei ole samanlaista halua ja paloa treeniin ja siihen kaikkeen vaivaan mitä Janilla on. Aion opetella omat tekniikat kuntoon, sitten kun se on taas mahdollista ja aion opetella olemaan mahdollisimman hyvä ohjaamaan muita. Treenien vedosta on saatu mahdottomasti hyvää palautetta, kahden vuoden työ ei ole mennyt hukkaan. Kauden 2013-2014 ohjasin kuulaa "epävirallisesti" Janin työpaikan väelle 1-2 kertaa viikossa ja kausi 2014-2015 meni Haapajärven Karateseuran kuulatreenejä vetäen. Syksy näyttää sitten mitä uutta mukavaa keksitään.


Kesä 2015 menee maanantaisin Crosfit henkisiä ulkoreenejä vetäen. Meille rakennettiin vetokelkka, painoreeniä varten, reeneissä on liikkunut myös levypainot, tottakai kaiken kokoiset kuulat aina 40kg saakka, välillä hyödymmämme mahtavaa 100m juoksulenkkiä joka antaa hyvää palautumisaikaa ja kaikkea muuta mukavaa! Treenikertoja on jäljellä 8, hintaa vain 2e/harjoitus, taikka 10e yhteensä. Paikkana Haapajärven ammattiopiston liiketalousyksikön pihapiiri.

-Marjo

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kuulatuulen "pikkuruiset" salikisat, Laukaa 9.5.2015

Laukaassa Kuulatuulen porukka järjesti 9.5 "pikkuruiset" salikisat, joihin oli tarkoitus lähteä tekemään n. 6min harjoitusnosto, tavoitteena 60. Koko kisan pääajatus oli saada varmistusta sille, että tekniikassa mennään nyt oikeaan suuntaan. Paljon turhia "kevätjuhlaliikkeitä" nostamisesta on nyt yritetty hioa pois ja olo on tyytyväinen. Tulokseksi tuli 7min ja 71 toistoa. Omaan suoritukseeni kerrankin tyytyväinen!



Arvokisoihin on aikaa 2kk ja olen tällä hetkellä nyt siinä treenivauhdissa jonka olen suunnitellutkin.

Kaima, Sipposen Janin yllyttämänä lähdin mukaan vielä "keräilyerään" testaamaan työnnön sujumista 20kg. Työntöerän lähtö oli puoli tuntia kisanostosta. Työntö 20kg 136! vain 3 vajaa ennätyksestäni 139:stä, ja alla tässä tosiaan LC. Tyytyväinen siis työntöönkin siihen nähden, että 8min kohdalla meinasi tulla totaalinen välikuolema, jos sitä ei olisi tullut olisi ennätys mennyt rikki!

Paljon on pitänyt tehdä töitä siinä, että väärästä ja turhasta on opittu pois, kaikki kisat on tuoneet arvokkaita vinkkejä. Yksin treenatessa ei niitä omia virheitä aina näe edes videolta. Iso kiitos kuuluu Hokkasen Annelille siitä, että tekniikka on saanut parannusta! Työ jatkuu, valmista ei tässä lajissa taida kenestäkään tullut..


maanantai 4. toukokuuta 2015

Salikisat laukaassa !

Viikon päästä Laukaassa Kuulatuulen järjestämät salikisat.
Tavoitteena on saada ainakin 6 minuuttia 10 tahdilla tehtyä lc:tä 2x24 kilon kuulilla.
Tärkein pointti olisi kuitenkin, että tekniikka olisi sellainen ettei siitä löytyisi huomautettavaa.
Toisena tavoitteena  olisi mukava saada uusi oma ennätys, mutta en lähde sitä hakemaan, sen aika ei ole nyt näissä kisoissa!

Harjoituksissa on koko ajan mielessä vain Em-kisat heinäkuussa ja siksi kaikki kisat ennen sitä tavallaan kärsii sen myötä, toukokuun kisojen tarkoitus on vain lisätä lavalla seisottuja minuutteja, hakea sitä kisafiilistä. Tällä hetkellä mukana on isot kuulat, joilla harjoitellaan voimaa ja tekniikan kestävyyttä.  
Taaempi tavoite on lähteä siirtymään ensi vuonna mestaruussarjaan eli 32kg kuulilla kisaamiseen, tällä hetkellä tavoite tuntuu realistiselta, mutta paljon työtähän se vaatii.

Kisaaminen jatkuu 23.5 Helsingissä Lift me upin järjestämässä Suomen Cupissa, ja sen myötä siirrymmekin Haapajärvellä järjestettävän Suomen Cupin järjestelytöihin. Melko pitkästi järjestämme kisat kahdestaan, joten työtä ja pähkäiltävää riittää. Itse kisapäivän toteutukseen meille on lupautunut juokseviin asioihin mukavasti ystäviä talkooavuksi, toivottavasti väki liikkuu Haapajärvelle ja kisoissa nähtäisiin hurjia Suomen ennätyksiä!