torstai 25. kesäkuuta 2015

N.Y.T eiku..

Oikeasti! Enää kaksi viikkoa Janin kisamatkaan! Ihan huikeaa, kuinka 4kk odotus kohta on ohi!

Postikusti juoksutti meille tänne Haapajärven perähikiälle Janin maajoukkueen t-paidat. Paidoissa rinnassa teksti Finland, Girevoy Sport. Fiilis alkaa kotona kohota.



Tänään varattiin pitkän tutkailun jälkeen myös hotelli, niiden hinnoissa on ollut aivan uskomattomia vaihteluita! Kevään myötä eurot ovat tippuneet päivä päivältä alemmas ja nyt löytyi kiva 5v vanha hotelli, jossa majoittuminen neljältä yöltä kustantaa alle 100e Suomessa ei sillä hinnalla yövy yhtäkään yötä muuta kuin omppuhotellissa. Valuutta lähtee ensiviikolla vaihtoon, Bulgariassa rahayksikkönä on leva.

Ainoa asia mikä tässä nyt hieman huolettaa on se, että tämä suomen kesä on turkasen kylmä ollut! Jani ei kuumasta tykkää kotikonnuillakaan ja ainakaan toistaiseksi ei ole voinut yhtään kunnon hikireeniä Varnan oloja vastaavaa tehdä.  Toivoa että ne idän helteet ensiviikolla kiireesti porhaltaisi ja Jani pääsisi viimeistelyreenejä tekemään oikeissa olosuhteissa!

Nyt minä pistän aivot tälle iltaa narikkaan, pyöritellyt tänään Janin kisareissua ja katusählyturnausta, jonka Janin oli määrä järjestää mutta minä superurheiluhulluna saankin nyt sitten 11.7 hoitaa :D 
Joten ilmoitappa sinäkin itsesi ja kaverisi pelaamaan katusäbää hpj-cruising tapahtumassa! Avoimen sarjan palkintona muhkeat 200€!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti